syyskuu 2016

syyskuu 2016
kaikki kuusi koiraa syyskuussa 2016: Kvenna, Tuhkis, Hiltu, Milla (sijoitettuna), Binni ja Atla (sijoitettuna)

torstai 3. marraskuuta 2011

uudisasukas

eilen syntyi tai kuoriutui ensimmäinen itse kasvatettu tipu, jonka kutsumanimeksi tuli Sissi, oli se sitten kana tai kukko, niin kaunis kuin prinsessa ja sitkeä kuin sissi se on kun kylmään marraskuuhun päätti kuoriutua. Tänään kävin tulokasta ihailemassa ja täytyy sanoa että on se niin suloinen ja hellyyttävä otus. Ihanan värinen musta!! oli siinä hieman vaaleita raitojakin, mutta ihminen joka on nähnyt vain keltaisten tipujen kuvia oli ihan myyty tälle pienelle mustalle piipittäjälle.

Sissi ja Irma herkuttlevat kauraryyneillä ja karjalanpiirakalla

Toivottavasti tämä pienokainen selviää hengissä, aika kylmään vuodenaikaanhan tuo syntyi. Nyt sitten tiedän mitä sanonta -huolehtii kuin kanaemo- tarkoittaa, toi Irmeli kotkotti kokoajan pienokaiselle ja kun kameran kanssa istuin siinä puolen metrin päässä se aina välillä tuijotti mua ja kameraa että mitä oikein aion tehdä ja kaakatti huolestuneeseen sävyyn pennulleen. Ja Sissi piipitti kokoajan takaisin. Kanojen välistä keskustelua..
Muistui mieleen se hetki kun kana aikoinaan tullessaan tallille oli tehnyt ensimmäisen munan ja minä melkein itkukurkussa hain munan heinien seasta kun tuntui että olen kehdonryöstäjä. Myöhemmin tuli vasta opittua että ei ne kanat aina haudokaan, tälläkin meni reilu vuosi ennenkuin alotti tuon hartaan hautomisensa ja vasta parin kuukauden jälkeen onnistui ensimmäinen valmiiksi asti. Tämähän saa hoitaa homman ihan luomuna, emme yritä mitenkään auttaa eli on saanut valita pesän heinäläjästä ja toimia itsekseen. Vasta nyt kun tuo poikanen kuoriutui siirrettiin pesä alemmas että emä voi hautoa muniaan ja pitää pienokaisen siellä höyhenissään suojassa samalla. Kohta ne kuitenkin siirrettävä karsinaan koska pakkasten tullessa tuo paikka on liian raitis kanaselle ja tipulle.


1 kommentti:

  1. Piti tovi tuijotella tuota kuvaa ennen kuin keksin miten tipu ja sen äiskä siinä on :D

    VastaaPoista