Kvenna rintamalla ei mitään hurjempia saavutuksia. Neiti aloitti juoksun toukokuussa (olihan sitä vain helmikuusta asti odotettu) ja piti peruutella yhteensä 7 agistarttia eli hyvin se tähtää aina kaikkien sopvien kisojen aikaan nuo hormoonitoimintansa. Nimittäin juoksun jälkeen se on tällä kertaa ollut myös vetämätön ihan lahna suorastaan. Kesäkuussa oli OKK iltakisat, joissa tämä ilmeni ekaa kertaa, eihän neiti mikään raketti ole muulloinkaan mutta kyllä oli ihan hölkyttelyä ne kisat.
Sama homma jatkui Kuopion Agirodussa, jonne kuitenkin mentiin kun oltiin rotujoukkueeseen ilmottaudu. Kuopiossa oli varsinaisissa kisoissa tuomarina Kari Jalonen ja radat olisivat olleet niin suoritettavissa, että kyllä oikeesti harmitti että Kvenna oli niin alavireinen. Sain sen kyllä syttymään alkuun, mutta sitten aina siellä matkalla se vire sammui ja jos en ollut ehtinyt tunaroida huolimattomalla ohjauksella muutoin niin se vanha peikkomme p u j o t t e l u viimeistään sitten tökki. Rotujoukkueen kanssa hilppasimme ensin pukukulkueessa, joka oli kyllä epämääräistä söpellystä, kuulutukset ei oikein toimineet ja kukaan ei ensin tiennyt että mitä pitää tehdä ja minne mennä. No emme kuitenkaan päässeet palkinnoille vitivalkoisina ohjaajina tai punaisiin viittoihin pukeutuneine koirinemme :) Itse viestissä varmasti jokainen jäsen yritti parhaansa ja saimme radat tehtyä (Kvenna hölkytteli selkeesti jo ihan väsyneenä koko hommaan, mutta teki kuitenkin) vaikka tulosta en tiedä vieläkään. Siellä tunteroisen verran odottelimme että nähtäis tulos, mutta sitten alkoi kotimatka kiinnostaa enemmän ja kun ei niitä nettiin ollut ilmestynyt pariin päivään olen kokonaan unohtanut käydä vilkasemassa agirodun sivuja.
Heinäkuun alussa oli jälleen hyvät seuran järjestämät treenit Martsassa. Maanantaina mulla oli kouluttajan Timo Liuhto, jolla oli tosi kiperiä mutkia harjoitusradallaan, käytiin se koko 36 esteen rata läpi teoriassa, mutta Kvennan kanssa sitten keskityttiin niihin kohtiin mitkä oli ongelmallisia minulle ja hieman vireettömälle koiralle :)
- pituus, jonka jälkeen ei ollut näkyvissä seuraava estettä; Kvenna muunmuassa juoksi pituusrimojen päällä. Tässä minun pitää muistaa ohjata riittävän alhaalta koiraa, helposti yritän huispaista käden yläilmoihin, eihän sitä pikkunen piski voi nähdä
- yhden loistavan ahaa elämyksen koin flippi-käännöksessä (koira piti saada suoralle linjalle ennen puomia ja sitten kohta toimi loistavasti, ei mitään yritystä syöttinä olevaan putkeen!)
- päällejuoksujen sarja, jonka jälkeen poispäinkääntö (tai sylkkäri) oli kans haastellinen kohta
- sitten olis ollut makee kohta jossa koiran pitäis irrota, mutta se on meidän yks haaste, se irtoominen riittävästi. Siihen sain neuvoksi tähti-kuvion eli aloitan Kvennan irrotteluharjoitukset sen avulla
Vaikka olin jo tosi tyytyväinen noihin harjoituksiin niin tiistaina meillä vasta makeet harkat olikin. Maria Mäkelän harjotuksissa oli kohtia joissa oli kans irrottautumista tai sitten nopeita kinttuja vaativia kohtia. Ja kun parina olivat Kirsi ja Lore niin otimme oman vuoromme kolmessa pätkässä ja vähän alemmilla rimoilla kun kyseessä oli jo neljäs aksa päivä perätysten Kvennulille. Mahtavia persjättö harjoituksia tai takaaleikkauksia vauhdissa. Sitten se tärkeä havainto pujottelun ongelmastamme, kyse onkin ihan koiran viretilasta, jos se menee lahnana niin hyvin todennäköisesti "unohtaa" tehdä loppuun asti eli kun vire on korkeella niin pujottelukin maistuu. Aiemmin keväällähän Mikko huomasi että kun se pääsee kolmannen välin ohi niin sitten minä voin lähtee vedättään, mutta nyt juoksun jälkeen sen kans on pitäny olla pujottelussa ihan hirveen tarkka ja yrittää tsempata rinnalla ja silti se on saattanu kadottaa rytmin/innon. Maria neuvo myös muutenkin miten virittää näitä karvakuonoja! Kun meille valkeni nyt sellainen juttu (monelle ehkä itsestäänselvyyden) että jos palkkaamme koiraa humputteluradasta se myös luulee että aksa on humputtelua. eli pitäisi tehdä niitä repäiseviä harjoituksia ja saada koira palkattua niistä eikä kääk! Mutta siis kertakaikkiaan loistava ja valaiseva harjoittelusessio!!
Sitten Kvennuli suuntasi Klagiin (kun ne ilmomaksut oli järjestäjien tilillä johtuen juoksun aiheuttamasta helatorstain kisojen peruutuksesta) heinäkuun puolivälissä. Siellä oli eka radalla vire vielä aika hyvin kohdallaan ja kuumensin koiraa alussa aika lailla. Kolmas este oli pujottelu ja ampas kyllä täysillä läpi ekasta välistä. Jälkeenpäin mietin että vikaa oli kyllä minun ohjauksessa, jäin liikaa varmisteleen lähetystä kepeille, ois pitäny silti pitää pientä liikettä keppien suuntaisesti, koska niiistä vasemmalla oli putki ja sehän on Kvennalle tosi mieleinen eli kun mamman liike ei vieny sitä oikeeseen suuntaan ehti se rekisteröidä putkenkin ja mieli ehkä että jos sen toiseen päähän ois tarkoitus ja sitten hoksas että ei kun toi mamma jäi tonne asti. Muuten se rata meni hyvin puhtaasti ja ihan reippaastikin. Sitten oli pitkä päivä odottaa illan kisaa, jossa sitten oli kans mukava rata, mutta siellä tuli yksi esteen ohitus ja kun Kvennaa korjasin, sen vire laski siihen, se on niin herkkä että ymmärtää kyllä milloin on tullut virhe eli en ole tyytyväinen. Sitten oli tosi hankala yritää pujottelua ja meni ihan läskiksi, monta uusintaa ja lopussa viimeset välit jätettiin tekmättä kun se alko jo komentaan mua ja pyöriin. Se oli jo sellasta paksaa että tuli olo että jääköön viimeseksi kisaksi. No tänään kuitenkin oon menossa taas treenaan... ja ilmotettu seuraaviin kisoihinkin on.
Hiltulaisen kuulumiset on helppo osio, rouva on ihan oloneuvos ja tykkää kun sitä rapsutellaan. Hiltu (kuten Kvenna ja Tuhkiskin) kävi ostopaatin käsittelyssä huhtikuussa ja oli kyllä tarpeen. Sen nikamalukko oli tosi paha ja lihaksisto takaosassa ihan toispuoleinen. Leena oli huolissaan myös sen polvesta kun on ollut varmaan pitkään tuo tila sillä. Se saatiin auki ja Hiltuselle on syötetty nivelrikko voiteluaineita ja tehty ravilenkkejä jne. Mutta sen lihaksisto ei vieläkään ole tasapainoittunut eli jumppaa pitää lisätä nyt. Pääasia tämän tytön kohdalla on saada se kuntoon, mitään aksa-koiraa siitä ei yritetä. Toki sitten kun on tasapainossa saa käydä ilottelmassa agiesteillä tai mitä nyt huvittaa tehdä. Minä olen miettinyt että mikä on se onnettomuus ollut missä tuo lukko tilanne on tullut, kun Leena arveli että se on ollut joku kovempi tärsky. Mulle tulee mieleen se tapaus kun Hiltu ryykäs auton takahäkistä vauhdilla Kvennan perään ja sen varpaat jäi sinne häkin pinnan alle jumiin eli roikkui sen takajalan varassa autosta, äkkiä sen yläosaa kohotin ylös ja se sai jalkansa irti, eikä siinä mitään tuntunut olevan kun käveli ja hölkkäs normaalisti. Mutta siinä hetken kun se roikkui niin kiljui kyllä tosi isosti ja ensin säikähdin että se kinttu meni poikki. Tuota tapausta siis epäilen syypääksi näin jälkikäteen tuolle Hiltun tilalle. Mutta nyt siis lukkoa ei ole ja toivoa toipumisesta on.
Tuhkis mamselli sai Leenalta puhtaat paperit! Siis oli lihasjäykkyyttä jonninverran mutta selkäranka oli jälleen elastinen eikä mitään lukittumia ollut. Talven bioglukosamiinit ja eläkepäivät siis olivat auttaneet. Glukosamiinin syöttö jatkuu ennaltaehkäisevänä ja kuntoa on pidetty yllä ravailuilla. Se on näyttänyt niin upeeta intoa ja menohaluja että otan sen vähitellen mukaan agihajoituksiin. Jos ei näytä ihmeemmin uupuvan tai kipeytyvän niin vanhan rouvan saatta nähdä vielä kisaradoille syksyn aikana.
Tulipali ravireissun jälkeen ottamassa hiekkakylpyä ja jalottelemassa. Ja kukahan se sitten pesi tuon mudan...
Heppailun maailmassa ei ole mullistuksia tapahtunut. Tupsukka kävi yhden startin juoksemassa Kalajoella, mutta tapansa mukaan ei tullut loppua. Sitä on hiittailtu kesän mittaan ja samaa ongelmaa on aina havaittavissa. mailin matkan se vissiin juoksis vahingossa, mutta niitä on suomenhevosille aika vähän tarjolla. ja siltikään sen vauhdit ei välttämättä riitä mihinkään. Pitäis nyt olla fiksu ihminen ja alkaa opettaan sitä ratsukuvioille tosissaan. Se on niin helppo opettaa niihin. Ainut haittapuoli on ehkä että se joissakin tilanteissa yli-innostuu, kuten Äimiskän maastoissa, kun on tottunut että niissä spurtataan niin sen on vaikea ymmärtää että ratsastaessa ei tarvis ihan niin lujaa aina mennä - täti kun ei taho jaksaa! Mutta tein kyllä kesän parhaan hankinnan tilatessani ratsastusvyön. Sen kans pääsin viimein uittamaan Tulipalia selästä käsin. Vähän oli makeeta pulahtaa hepan kans uimaan. Tosin kotimatka märissä vaatteissa on aika pitkä meillä, eli kelin on oltava lämmin, jotta tuota voipi harrastaa.
Tulipalilla ja Topalilla kokeiltiin myös ratsastunti toimintaa, eli Monikan ja Miran käydessä Oulussa laitettiin molemmat hepat puutarhaan ratsuiksi ja hyvin toimivat tutussa ympäristössä. Seuraava askel kait olisi viedä Tulipali outojen hevosten kanssa samalle kentälle ja kokeilla että toimiiko siellä. Sitten se laukannoston opettaminen oikein. Kyllä se maastossa lähtisi laukalle mutta en halua että se oppii sen vauhdin kautta vaan oikesti vaikka seisaaltaan lähtiessä. Tosin en ole itsekään laukkaillut pariin vuoteen että pitäisköhän käydä ottaan laukkatunti jossain ratsikoulussa...
Vaikkei me muka olla mitään erityistä tehty tai matkustettu juur minnekään niin totesin tuossa auton katsastukseen lähtiessä että tämä vanha volvo on ollut mulla nyt neljä vuotta ja sen mittariin on tullut 100 tuhatta kilometriä lisää eli ajelen noin 25 000 km vuodessa, sen kun muutta bensakuluiksi tuolla bensarosvolla niin meitsillä menee nelisen tuhatta euroo vuodessa polttoaineseen... niih pitäähän sitä muka elintasoa jollain tapaa leuhkia. siis ihan hirveetä kulutusta periaatteessa taivaantuuliin. Mut ilman autoo ei vois harrastaa.. ja kuten kuvasta näkyy sitä ei kauheen hyvin hoideta, mutta tuo velli oli pakko pestä pois tai se ois jo syöpynyt pelleistä läpi.