syyskuu 2016

syyskuu 2016
kaikki kuusi koiraa syyskuussa 2016: Kvenna, Tuhkis, Hiltu, Milla (sijoitettuna), Binni ja Atla (sijoitettuna)

tiistai 18. joulukuuta 2012

ahh, Joulua

Nami nami, me ollaan vaan olla öllötelty, välillä talleillaan, välillä siivoillaan ja sit herkutellaan. Koirat mussuttaa luita ja mamma suklaatia.
Uimassa ois käyty useemminkin, mutta Hiltu ja Kvenna alotti juoksut viikolla 50. Uimareissut oli ihan hauskoja: Kvenna kun oppi miten altaaseen mennään ja tullaan niin ei tarvi ku heittää lelu altaaseen niin roiskaus se loikkaa sinne. Tuhkis melkein menee houkuttelemalla, viimehetkellä aina päättää että hyi se on märkää ja sit pitää Maissin avustaa se altaaseen. Mutta se ui todella upeesti!
Hiltu mummeli onkin sitten se joka jarruttaa neliraaja-tyyliin, kynnet uppoaa mattoon ja niitä irrotellaan ensin ja sit nostetaan veteen. Kun se sinne sitten joutuu niin rauhottuu ja kun viimein kääntyy takasi päin kohti nousuramppia vetää koko altaanmitan tosi hienolla uintityylillä ja vauhti on edelleen speedya parhaimmillaan, jos se vaan tykkäis mennä uimaan se ois ihan supernopee uimari. Mutta ei tykkää vapaaehtoisesti.
Ollaan me siellä vähän sikailtukin, viimeks toi mummei vääns tortillan uima-allas tilaan, onneks ei altaaseen sentään. joten kantapäänkautta sitten opitaan tääkin juttu, ei aamuruokaa koirille kun uintiaika päivällä!
Ja koska Kvenna on nyt treenitauolla niin piti mun kuitenki päästä aksahallille sen kans joten mentiin kroppajumppaan ja mennään vielä uudestaankin. Hauskaa koirien circuit-treeniä! Ei tulis koskaan kotoana noin monipuolisesti tehtyä lihaskoordinaatioliikkeitä, joten oon valmis maksaan tällasesta valmiiksi tehdystä jumpasta. Ja olihan vaihtelua Kvennalle, että siellä hallilla ei aina vedetäkään tuhatta-ja-sataa radalla, vaan keskitytään pikkuasioihinkin. Tai ehkä se tekee hyvää nimenomaan mulle..

Nyt siis jatketaan samaa rataa herkuttlelua lepoa ja oleskelua, Nam!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Aksa kausi päättyy

Kvennan 4 vuotis synttäreitä vietettiin 19.11.

Marraskuu hurahti, piti jo monesti kirjoittaa aksailuista kommenttia, mut ne jäi... Mutta yleistuumaus marraskuun aksoista on että Kvenna on ihan loistokoira agissa jos sen vireen saa kohdilleen. Eli koin sen kanssa aivan mainioita hetkiä kisoissa ja kertakerralta tuntui että kylläpä se liippaa läheltä se viimeinen luva (Kokkolassa mm. oltiin niin liki nollaa että toiseksi viimeisellä esteellä hutaisin renkaanohjauksen ja siihen töppäs). Pääsin kyllä siihen fiilikseen että tuloksella kertakaikkiaan ei ole väliä jos koira toimii ja näyttää siltä että sillä on mukavaa, ei siis mitään väkisellä vääntämistä. Tosin Pietarsaaren toisen radan jälkeen tuntui että pitäiskö mun lopettaa koko kilpaileminen; Kvenna meni jo ennen lähtöä jotenkin tilttiin, se ei innostunu repimislelusta vaan seuras vaan katseellaan mua että älä mamma jätä. No radalla se sitten ei todellakaan toiminut, ei minkäänasteista irtoamista ja oli siis tosi vaikee ohjata, silti jopa siinä tilassa se pujotteli oikeen hyvin, mutta kontakteilla, karmeet valumiset ja sen katse vain kertoi, että anteeks mamma, minä tiedän että teen väärin, mutta tahdon sun luo... kyllä oli pasmat ohjaaajalla sekasin silloin. ja sitten se ei edes vinkusiallaan halunnu leikkiä radan jälkeen. Eli olin aika ihmeissäni että mikä sille tuli, kun ensimmäisellä radalla oli aivan huippu vireessä, ainoostan tipautti yhden riman alussa ja siitä vitonen eli elättelin toiveita hyvästä toisestakin radasta ja sitten koira suurinpiirtein vajoaa koomaan. Ei naurattanu ei.
Päätin sitten että en enää ilmota sitä kuin yhteen kisaa kerrallaan jos se vaan ei jaksa virittyä enää toista kertaa, jos se on niin pirun viisas että tuumaa että johan me tuolla kerran käytiin ja tehtiin parhaamme.. tai sitten että minä en pysty virittäytyyn toiseen rataan ja Kvenna kun on todella herkkä lukemaan minun mielialoja ei tietenkään pysty toimimaan jos ohjaaja on henkisesti alavireinen tai ihan pihalla.
OKK kisat marraksuun lopussa oli jo taas aivan kivaa menoa, mutta kepeillä tuli kupru ja en ruvennu korjaan joten hyl siitä, sitten se oiko renkaan ja sen korjasin ettei luule että kisoissa saa ihan mitä vaan tehdä. muuten ihan hulppee Kari Jalosen rata. Niitä onkin tahkottu tänä vuonna monia ja missään ei ole taidettu onnistua, vain silloin 2011 Seinäjoella sen hypärillä saatin tulos. Jalosen radathan on todella mukavia ja suoritettavissa, joten onkin todella ihme että niillä ei ole vaan onnistutttu.
Toinen ns. lempituomari minulle on Jarmo Jämsä, hänellä on tosi kivoja ratoja, niissä on aina jotain pientä pähkinää, mutta silti ihan jouhevia ratoja -siis jos selviää niistä pähkinöistä. Pähkinät myös vaihtelee, välillä ne on keppikulmat, välillä houkuttelevat ansa esteet (putki, puomi, A-este), siis todella jänniä ratoja, mutta ei kuitenkaan liian vaikeita.
Jämsän radoillakin kävin syksyn mittaan Pyhäjärvellä ja Kokkolassa ja sitten tänään 1.12. KAS:n kisoissa Oulussa. Katsoin aamulla jo ylitoimitsijan numreoa että ilmoitan jääväni pois kun samaan aikaan olisi firman pikkujoulut. Sitten hoksasin että tuomari tosiaan on J. Jämsä ja mua alkoi mietityttään että pitäiskö sittenkin mennä, että mullahan jää vain se pikkujouluateria välistä... No niin sitten päätin että menen kisaan vaikka myöhäinen ajankohta onkin. A-kisa oli vielä viimeisenä aikatauluissa eli 18.45 ja ne pikkujoulut tosiaan alkoivat klo 18... no en ole pikkujouluissa käynyt pariin viimeiseen vuoteen muutenkaan joten ei ne niin hirveesti harmittaneet. Talvikin alkoi tosissaan tänään eli lunta rupes tupruttaan ja pakkanen puri ihan nasakasti. Ei kun koira ja häkki autoon viiden maissa ja kohti Kuivasjärveä ja Peltokosken maneesia.
Medi 2 A-kisaan oli ilmottautunut hurjat 4 koirakkoa! muut olivat kisanneet jo b ja c kisoissakin eli olin ainoa "kylmä" koirakko viimeiseen kisaan ja starttasin viimeisenä. en yleensä pysty seuraan minua edeltäviä koirakoita, mutta nyt katoin sen verran että tiesin että ne kaikki oli saaneet jo hylyt eikä meitä edeltävissä makseissakaan ollut onnistunut kuin yksi tai kaksi koirakko sillä radalla.
Lähdin matkaan sillä mielellä että ainakaan sinne ekaan ansaan (2. esteen jälkeen oli putkisyötti) ei langeta, eikä toiseenkaan (3. esteen jälkeen oli puomin pää tyrkyllä) ne selvittiin, sitten puomin jälkeen 5. ja 6. hypyn väli oli haastava piti jättää riittävästi tilaa koiralle eli peruutella vähän. jes sekin sujui, sitten putkee, hyppyä, A-este, hyppyjä ja keinu, josta putkeen aika peittävästä kulmasta, onnistui, sitten pujotteluun ohi putken suun ja nekin näytti sujuvan - tässä vaiheessa mun piti rauhoittaa itteeni - että älä hoputa ajan on pakko riittää. sitten hyppy ja se rengas toiseksi viimeisenä esteenä-- varmuuden maksimoiseksi karjasin helvetin isosti että RENGAS! ja meni se sen sitten vielä se viimenen este ettei vaan käänny kattoon että mitä sää siellä karjut. meni loppuun asti, yes, yes, yes!!!!
Sillälailla se viimenen nolla tuli ja vieläpä nolla-voitto, Kvennukka on voittanu viimeks 1-luokassa Pietarsaaressa 2011 eli kyllä tää ihan makialle maistu.
tässä perinteinen pokaali posetus

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lokakuun aksafiilikset

Tornion kisoissa kesä 2012, kuva Pike Sipola


7.10. olin Kvennan kanssa KAS:n kisoissa Virpiniemessä Timo Vertasen kivoilla radoilla. Olin jo edellis lauantaina Pyhäjärven kisoissa päässyt omassa aksassani uudelle tasolle. Siis siellä oli Jarmo Jämsän radoissa pari haasteellista kohtaa, joihin oli yritettävä muutakin tekniikka kuin perusvalssausta. Joten vaikka Kvennan kanssa on niitä omia ongelmiaan (alkanut tuijottaan ratahenkilöitä, tuomaria ja välillä se jotenkin luhistuu kun ottaa paineita niistä ihmisistä siellä, tai sitten jos minulla menee ohjauskuviot sekasi niin se alkaa vaan pyöriä ja haukkua, siis onhan sillä silloin syytäkin siihen) niin olin jotenkin vain löytänyt sellaisen mukavan fiiliksen, päättänyt että en ota paineita vaikka koira nyt ei niin normaali omaittensä ois ja että rallatetaan ja kokeillaan niitä tekniikoita kun niitä on harjoitelukin. Ja eikä tässä tietenkään haitannut että Tuhkiksen kanssa vedettiin hypäri puhtaasti 1,63 yliajalla, joten vanha rouva saa hymyn korviin vaikkei enää niin terävä olekaan.
KAS:n tämänpäiväisessä C-kisassa oli muutama pahalta näyttävä kohta, joita muitten kisaajien kans tuumittiin radanreunalta että miten ne pitäis tehdä. Kokeilin ensin rataantutustumissa valssi twisti niistopersjättö systeemiä kolmelle esteelle joissa oli siis kiertoja tehtävä, mutta päädyin sitten valssi ja kaks perättäistä niistopersjättöä ja se kyllä sitten toimi. C-kisassa tein mokan pujottelussa kun olin päättänyt tehdä valssin sinne pujottelun päähän, niin hieman liian aikaisin aloin kääntään rintamasuuntaa ja Kvenna tietty luuli että pitää kääntyä, joten se piti ottaa uusiksi. Loistava ja nopea rata ois ollut ilman tuota pujotteluuusintaa. Tulos 10,12 (5 + 5,12 sek) ja 3. sija.
D-kisassa oli myös makee putki-hyppy-hyppy kuvio (ekan hypyn takana putkihoukutin), johon rataantutustumisessa sain ahaa-idean. Eli tein jaakotuksen putken jälkeiselle esteelle, hyvin kääntyi Kvenna eikä menny liian pitkälle ja bongannut sitä putkea :) se rata oli ehkä jopa 190 m pitkä ja mulla kyllä meni jo jalat hapoille ja tuli hirmu kiire yhdessä persjätössä, mutta ehdin ja lopputuloksena sitten oli puhdasrata. Jäähylenkin jälkeen selvis sitten aika ja sijoituskin: -6,99 ja 2. sija eli se oli pitkästä aikaa ihan oikea LUVA NOLLA.
Joten niin se vaan menee että aksa on sitä kehon ja mielen hallintaa, niinkuin meidän koutsi Mari on jossain lehtijutussa todennut. Kun pitkästä aikaa sain oikean fiiliksen päälle ja pistelin sitä tossua toisen eteen jäämättä liikaa varmisteleen niin se koirakin tarttui hommaan mukaan niinkuin ruukaa treeneissäkin toimia ja tuloksena kaksi aivan ihanaa agirataa.
Loppupäivän voiskin sitten rentoutua raveissa ja hevosia hoitaen. Mut kaivelin tähän arkistoista Sipolan Piken ottamia aksakuvia Kvennasta Tornion ja Kokkolan kesän kisoista..

 
 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

syksyä jo eletään

jos hitaimman blogin päivittäjän tittelistä kilpailtais niin minulla olisi hyvät mahdollisuudet...

Kuuluu taas paljonkin monella rintamalla: 26.8. Virpiniemen paikallissraveissa Topalilla kilpaa ja hyvin meni siinä mielessä että jäätiin vain 0,5 sekuntia sen voimassa olevasta ennätyksestä. Hitaaksi volttaajaksi itseni tietäen sain sen jopa ihan näppärästi liikkeelle ja sitten tepsuteltiin ns. tötsissä aika lailla koko matka. Ei yritystäkään laukalle ja vastas aina pyyntöihin. Lopussa muitten vauhti sitten meni jo yli Topsukan kykyjen ja muita meni eelle sisältä ja ulkoa eli oltiin neljänsiä. Oltiin siinä välillä kahden kanssakilpailijan välissäkin, eikä Topsukka yrittänyt niitä murhata.
Tää heitto johtu siitä kun Topsukka meidän tallin herttaisin hevonen sai kesäkuussa startin jälkeen koelähtö-pakon, syynä että on vaarallinen kanssakilpailijoilleen. Juu, poika kävi silloin kuumana ja otti kovat laukat etusuoralla ja vaikka kuski oli kääntänyt kaulan ulos niin poika kävi radan reunalla ja tuumas että ois mukavampi laukata tuolla kavereiden kanssa ja laukkas vasemmalle painaen kohti muita, vaikka se pää oli kyllä käännetty oikeelle. Mut Topsukka on kovaluonteinen siellä mukavan kuorensa alla, kyllä minä sen tiiän, niin kauan sitä hoitanu ja ajanu. Sitä ei saa yliprässätä vaan mennään siinä molemminpuolisen kunnioituksen kultaisella keskitiellä ja silloin se antaa kaikkensa ja pelaa kuin unelma.

Tulipalin kans on pidetty tietoisesti jäähyä eli se on käyny 2-3 krt viikossa jollain lenkillä (ratsia, hölkkää, kovempaa vauhtia) ja sitten se on saanu syödä ötökkähuntunsa suojissa. Aah, satsasin kunnon huppuihin ja oon välttyny pikiöljyseoksen levittämisiltä, vain karmeimpaan aikaan laitoin litkua hunnun ulkopuolisille alueille. Lisäksi kävimme elokuun lopussa kiropraktiolla. Siellä lantion seudulla olikohan 2-3 nikamavälissä sellainen hermopuriste ja lantion alueen lihakset ei toimneet kunnolla. Näkyi mm. takaa katsoessa että sen vasen lautanen oli selkeesti alempana. Lisäksi selkärankaa pitkin vetäessä sillä oli selkee kolo siinä. No ei ollut enää kun se Ismo sitä hieman pätki (no, joka on käyny hevosen kans kiropraktiolla tietää mitä tarkoitan). Vaiva vaan voipi uusiutua eli nyt tarkkailen sitä. Lisäksi sille vois laittaa kengän väliin 6-7mm välipohjan. Vielä en ole sitä laittanu. Ratsastaessa tuntui että käyntiin oli tullut takasiin enemmän energiaa ja askel pidentynyt. Tietty voi olla että haluan kuvitella näin olevan että omatuntoni saisi rauhan siitä että ostin hevoselleni tälläista "humpuuki" hoitoa. Siis ihmiset jotka eivät usko näihn hoitoihin yleensä tuumaavat että humpuukin rahansa lyö. no itse oon saanu apua ostopaatin luona käynnistä, samoin koirat niin miksei se sitten toimis hevosellekin. Onneksi on tarjolla ja vielä tulee Ouluun tekeen näitä keikkoja. Onhan se nyt halvempaa lennättää osaava tyyppi tänne kuin rahdata kymmeniä kopukoita etelään.



Harrastin toki tänäkin kesänä puutarhailua. Viimein tuokin kukka teki kukinnot, jotta pääsin näkeen että mikä se oikein on. Arvelisin että se on hohto-ohdake. Sain pienet taimet pari vuotta sitten serkultani, joka oli ostanu Lidlistä jonkun kivan kukan, mutta ei muistanu mikä se on ja kun  se teki satelliitteja aika paljon sain minä niistä pari. Kiva kukka, kasvoi minun mittaseksi tänä vuonna :)

Koirarintamalla puhaltelee ristiin rastiin. Tuhkis vanha rouva otti ja tempas käymällä Yppärin näyttelyssä 25.8. ja oli siellä veteraanien BIS-2.

Minä en ollut edes paikalla kun olin Kvennan kanssa OKK:lla agikisoissa. Iskä haki Tikun torstaina Ykaan, jossa sitä kävi välillä hoitamassa Monika kun iskä lähti Kalajoelle. Tiina haki Tuhkiksen lauantai aamuna mukaan näyttelyyn. BIS kehässä sen esitti Kaisa, mukana oli ollut 18 veteraania ja molemmat oli olettaneet että se kätellään ensimmäisten joukossa pois, Kaisalle oli kuulemma tuormari joutunu toistaan että sinä siellä tulehan, niin äimänä olivat ollet että islantilainen jatkoon. Ja vielä että ihan kakkoseksi! No laatuarvostelussa vetskun liikkeitä ikäisekseen oli kehuttu. No mikäs ihme se on kun vanhusta pidetään vetreänä käymällä siellä osteopaatilla ja hierojalla säännöllisesti. Eihän sillä muuten voisi mennä vielä agi kisoihikin...
Juu, Tuhkis on kisannut muutamat kerrat ja täytyy sanoa että mulla on aina suu korvissa kun sen kans mennään, se on niin upee veteraani. Joskus se ehtii nuuhkia maata ja kattella muuallekin mutta sitten taas muistaa että ainiin mamma osoitta tuonne eli mun pitikin varmaan hypätä ja sit tuonne jne.

Kun Tuhkiskin vielä jaksaa ja Kvennalla ei ollut juoksuja niin me käytiin sitten Nokialla 8.9. rotumestaruuksissa. Ja hienosti otettiin HYL tulokset molempien kanssa. Tuhkiksen rata oli ihan hienoa menoa, unohin vaan kattoo koiraa ja se meni putkeen mun olan takaa, minkäs teet. Kvennalla sitten onkin taas uusi ongelma, kun siitä pujottelupeikosta päästiin irti. Kvenna on alkanu kyttään ihmisiä radalla, siis ratahenkilöitä ja sitä yhtä erityisesti, siis tuomaria! No ekan kerran se tapahtui OKK:lla puomilla, tuomarihan usein liikkuu sen suuntaisesti melko lähellä kun tsekkaa kontaktit. no vissiin se oli eka kerta kun tuomari meidän osalla oli niin lähellä puomia että Kvenna säpsähti siellä että mikäs sää oot. Kauhistui, yritin sitä äänellä innostaa ja kannustaa, mutta alastuloliuskalla se tuumas että mamma mää tuun sun luo ja hyppäs pois. no päätin että otan puomin uusiksi jotta se ei ainakaan luule että sieltä saa hyppiä pois. Sinä päivänä lohduksi tehtiin hypärillä puhdas rata eli ei ihan epätoivoon vaivuttu.
Mutta Nokian kisoissa sama ongelma ilmeni jälleen, nyt Kvenna bongas jopa jonkun ratahenkilöistä eli ei ollut ohjauksen mukana kun teki pieniä liitoja kohti niitä ihmisiä. Ja juuri sillä rotumestaruus radalla se sitten ehti äkätä tuomarin ja lähti sitä kohti hypäten väärän esteen. Toki olisin voinut paremmin rytmittää ohjausta niin se ei ois ehkä sitä tuomaria bongannut.
Mutta siis oudoissa paikoissa ja nimenomaan kontakteilla jos lähellä on joku niin Kvenna saattaa alkaa sitä tuijottaan ja haukkuun ja ikävä kyllä jopa irrota kontaktilta joko kohti sitä ihmistä tai sit mun luo. Mahtava uusi ongelma.

No olen saanut siihen jo neuvoja ja ainahan olen vahvistanu kontakteja paljon mutta lisää treeniä tarvitaan. Ja apureita. Kalevinkin pääsi uhriksi puomin viereen. Eli olikin hyvä uhri kun on aina Kvennan mielestä ollut hieman uhkaava tyyyppi, saatin palkan kanssa Kvenna meneen puomi vaikka se selkeesti ensin vilkuili uhria. Sillä tutussa treenihallissa ja tutun koutsin kokeillessa olla "tuomari" ei ollut mitään ongelmaa, Kvenna ei vilkaissutkaan Mikkoa, joka juoksi puomin suuntaisesti.

 22.9. OKK kisoissa kuitenkin toisella radalla Kvenna sitten taas puomilla nimenomaan hoksas että perskule tuossa joku hölkkää toisellakin puolella, pysähty kyllä nyt kontaktille, mutta alko haukkuun ja käänty kattoon tuomaria. sit se hyppäs siitä haukkuen tuomarin suuntaan. Pakko oli komentaa se tuleen omalle puolen ja ottaa uusiksi alastulo, piti tehdä kahdesti kun ensin väisti kun tuomari oli siinä, taputin vähän niskalle että rauhoittuis, sit sellanen hätänen kontakti, katsoi jopa mua, mut ei huomioinu tuomari joten äkkiä vapautus ja viimesten hyppyjen kautta pois.

Siitä sitten jäähyttelyjen jälkeen keskustelin koutsin kans ja sain hyviä ohjeita. En siis ole ensimmäinen ja ainoa tällaisen ongelman kanssa olija eli nyt tuntuu paremmalta, tämäkin ongelma saadaan korjattua. Seuraavaksi tehdään sitä että uhkaava tyyppi viekin palkan kontaktin alastuloon.
Ja sit juttelin jälleen naksuttimen käytöstä ja lätkän opettamisesta sen avulla. Sen voisi myös ottaa lisäavuksi siihen että se selkeyttäisi Kvennalle mitä sen pitää siinä alastulolla tehdä. Kun se on ihan totta että sehän on vaikea koiralle, ei varmaan ole täysin varma mitä tehdä ja sitten kun on epävarmassa tilassa niin ympäristön "uhka" voi päästä vallalle. Varsinkin kun tutussa hallissa se tietää paremmin mitä tehdä niin ei välitä ympäristöstä. Jos saisin sen lätkäkoulutuksella varmemmaksi tuolla alastulolla se unohtaisi ympäristön kokonaan. Mutta ensin tuota totuttamista ihmisiin koska kyllä tässä iässä jo pitää tykätä ratahenkilöistä :)

 Ja ei meidän aksa siis ihan pelkkää ongelmaa ole: tehtiin eka radalla pitkästä aikaa ihan puhdas nollatulos agiradalla, sijotus 3. ja vain kaks ekaa sai luvan eli ei olla vielä pitkään aikaan menossa kolmosiin. Hyväkin niin, kun katsoin vähän aikaa kolmosluokan kisoja niin tuumasin jälleen kerran että ei siellä sais pitkään aikaan mitään onnistumisen elämyksiä, joita kakkosluokassa kuitenkin joka kisassa periaatteessa on löydettävissä kun ne vain haluaa nähdä. Ja tästäkin aiheesta keskustelin koutsin kans. Sanoi ihan suoraan että koiralle ei voi teeskennellä, joten ne hyvät asiat pitää alkaa näkemään eli seuraava suurin opettelemisen aihe on nimenomaan ajatella ensin aina kaikki ne hyvät jutut! Olen kyllä jo jonkin aikaa tiedostanu että suurin syy Kvennan toimimattomuuteen kisoissa olen minä: vaikka kuinka väitän että en jännitä enkä hae sieltä sitä tulosta, niin kyllä minussa on se kunnianhimoinen puoli joka on sitä mieltä että n y t on pakko onnistua. Ja tuo herkkä koira lukee minusta sen jäykän asenteen ja menee ns. tilttiin ja ei sitten toimi kuten treeneissä ja sit minä alan sekoileen kun ei se nyt teekään niinkuin ajattelin ja tiedän että osaisi tehdä. Eli kovasti tätä psyykkistä puolta pitää alkaa treenaan, periaatteessa tekniikka osaan jo ihan riittävästi ja fysiikka on mitä on. Mutta tästähän se lähtee että olen jo tiedostanut ongelman. Ja eilen tosiaan lähdin kisaan sillä mielellä että hymy pyllyyn vaikka mitä tapahtuis ja kyllä se puhdasrata oli osoitus juuri siitä että se asenne ratkaisi. Eli mikäs tässä on jatkaa kun suuntaa on oikea ja ympärillä on kannustavat treenikaverit ja osaavat koutsit.

torstai 19. heinäkuuta 2012

lomakausi 2012

huiskis kun toi kesäloma meni niin nopeesti, kuin myös koko alku kesä. Kait se niin on että tää pallo pyörii nykyään nopeemmin kuin ennen vanhaan... Kelataanpas taas vähän muistia, että mitä on tapahtunut:



Kvenna rintamalla ei mitään hurjempia saavutuksia. Neiti aloitti juoksun toukokuussa (olihan sitä vain helmikuusta asti odotettu) ja piti peruutella yhteensä 7 agistarttia eli hyvin se tähtää aina kaikkien sopvien kisojen aikaan nuo hormoonitoimintansa. Nimittäin juoksun jälkeen se on tällä kertaa ollut myös vetämätön ihan lahna suorastaan. Kesäkuussa oli OKK iltakisat, joissa tämä ilmeni ekaa kertaa, eihän neiti mikään raketti ole muulloinkaan mutta kyllä oli ihan hölkyttelyä ne kisat.

Sama homma jatkui Kuopion Agirodussa, jonne kuitenkin mentiin kun oltiin rotujoukkueeseen ilmottaudu. Kuopiossa oli varsinaisissa kisoissa tuomarina Kari Jalonen ja radat olisivat olleet niin suoritettavissa, että kyllä oikeesti harmitti että Kvenna oli niin alavireinen. Sain sen kyllä syttymään alkuun, mutta sitten aina siellä matkalla se vire sammui ja jos en ollut ehtinyt tunaroida huolimattomalla ohjauksella muutoin niin se vanha peikkomme p u j o t t e l u viimeistään sitten tökki. Rotujoukkueen kanssa hilppasimme ensin pukukulkueessa, joka oli kyllä epämääräistä söpellystä, kuulutukset ei oikein toimineet ja kukaan ei ensin tiennyt että mitä pitää tehdä ja minne mennä. No emme kuitenkaan päässeet palkinnoille vitivalkoisina ohjaajina tai punaisiin viittoihin pukeutuneine koirinemme :) Itse viestissä varmasti jokainen jäsen yritti parhaansa ja saimme radat tehtyä (Kvenna hölkytteli selkeesti jo ihan väsyneenä koko hommaan, mutta teki kuitenkin) vaikka tulosta en tiedä vieläkään. Siellä tunteroisen verran odottelimme että nähtäis tulos, mutta sitten alkoi kotimatka kiinnostaa enemmän ja kun ei niitä nettiin ollut ilmestynyt pariin päivään olen kokonaan unohtanut käydä vilkasemassa agirodun sivuja.

Heinäkuun alussa oli jälleen hyvät seuran järjestämät treenit Martsassa. Maanantaina mulla oli kouluttajan Timo Liuhto, jolla oli tosi kiperiä mutkia harjoitusradallaan, käytiin se koko 36 esteen rata läpi teoriassa, mutta Kvennan kanssa sitten keskityttiin niihin kohtiin mitkä oli ongelmallisia minulle ja hieman vireettömälle koiralle  :)
  • pituus, jonka jälkeen ei ollut näkyvissä seuraava estettä; Kvenna muunmuassa juoksi pituusrimojen päällä. Tässä minun pitää muistaa ohjata riittävän alhaalta koiraa, helposti yritän huispaista käden yläilmoihin, eihän sitä pikkunen piski voi nähdä
  • yhden loistavan ahaa elämyksen koin flippi-käännöksessä (koira piti saada suoralle linjalle ennen puomia ja sitten kohta toimi loistavasti, ei mitään yritystä syöttinä olevaan putkeen!)
  • päällejuoksujen sarja, jonka jälkeen poispäinkääntö (tai sylkkäri) oli kans haastellinen kohta
  • sitten olis ollut makee kohta jossa koiran pitäis irrota, mutta se on meidän yks haaste, se irtoominen riittävästi. Siihen sain neuvoksi tähti-kuvion eli aloitan Kvennan irrotteluharjoitukset sen avulla
Vaikka olin jo tosi tyytyväinen noihin harjoituksiin niin tiistaina meillä vasta makeet harkat olikin. Maria Mäkelän harjotuksissa oli kohtia joissa oli kans irrottautumista tai sitten nopeita kinttuja vaativia kohtia. Ja kun parina olivat Kirsi ja Lore niin otimme oman vuoromme kolmessa pätkässä ja vähän alemmilla rimoilla kun kyseessä oli jo neljäs aksa päivä perätysten Kvennulille. Mahtavia persjättö harjoituksia tai takaaleikkauksia vauhdissa. Sitten se tärkeä havainto pujottelun ongelmastamme, kyse onkin ihan koiran viretilasta, jos se menee lahnana niin hyvin todennäköisesti "unohtaa" tehdä loppuun asti eli kun vire on korkeella niin pujottelukin maistuu. Aiemmin keväällähän Mikko huomasi että kun se pääsee kolmannen välin ohi niin sitten minä voin lähtee vedättään, mutta nyt juoksun jälkeen sen kans on pitäny olla pujottelussa ihan hirveen tarkka ja yrittää tsempata rinnalla ja silti se on saattanu kadottaa rytmin/innon. Maria neuvo myös muutenkin miten virittää näitä karvakuonoja! Kun meille valkeni nyt sellainen juttu (monelle ehkä itsestäänselvyyden) että jos palkkaamme koiraa humputteluradasta se myös luulee että aksa on humputtelua. eli pitäisi tehdä niitä repäiseviä harjoituksia ja saada koira palkattua niistä eikä  kääk! Mutta siis kertakaikkiaan loistava ja valaiseva harjoittelusessio!!

Sitten Kvennuli suuntasi Klagiin (kun ne ilmomaksut oli järjestäjien tilillä johtuen juoksun aiheuttamasta helatorstain kisojen peruutuksesta) heinäkuun puolivälissä. Siellä oli eka radalla vire vielä aika hyvin kohdallaan ja kuumensin koiraa alussa aika lailla. Kolmas este oli pujottelu ja ampas kyllä täysillä läpi ekasta välistä. Jälkeenpäin mietin että vikaa oli kyllä minun ohjauksessa, jäin liikaa varmisteleen lähetystä kepeille, ois pitäny silti pitää pientä liikettä keppien suuntaisesti, koska niiistä vasemmalla oli putki ja sehän on Kvennalle tosi mieleinen eli kun mamman liike ei vieny sitä oikeeseen suuntaan ehti se rekisteröidä putkenkin ja mieli ehkä että jos sen toiseen päähän ois tarkoitus ja sitten hoksas että ei kun toi mamma jäi tonne asti. Muuten se rata meni hyvin puhtaasti ja ihan reippaastikin. Sitten oli pitkä päivä odottaa illan kisaa, jossa sitten oli kans mukava rata, mutta siellä tuli yksi esteen ohitus ja kun Kvennaa korjasin, sen vire laski siihen, se on niin herkkä että ymmärtää kyllä milloin on tullut virhe eli en ole tyytyväinen. Sitten oli tosi hankala yritää pujottelua ja meni ihan läskiksi, monta uusintaa ja lopussa viimeset välit jätettiin tekmättä kun se alko jo komentaan mua ja pyöriin. Se oli jo sellasta paksaa että tuli olo että jääköön viimeseksi kisaksi. No tänään kuitenkin oon menossa taas treenaan... ja ilmotettu seuraaviin kisoihinkin on.



Hiltulaisen kuulumiset on helppo osio, rouva on ihan oloneuvos ja tykkää kun sitä rapsutellaan. Hiltu (kuten Kvenna ja Tuhkiskin) kävi ostopaatin käsittelyssä huhtikuussa ja oli kyllä tarpeen. Sen nikamalukko oli tosi paha ja lihaksisto takaosassa ihan toispuoleinen. Leena oli huolissaan myös sen polvesta kun on ollut varmaan pitkään tuo tila sillä. Se saatiin auki ja Hiltuselle on syötetty nivelrikko voiteluaineita ja tehty ravilenkkejä jne. Mutta sen lihaksisto ei vieläkään ole tasapainoittunut eli jumppaa pitää lisätä nyt. Pääasia tämän tytön kohdalla on saada se kuntoon, mitään aksa-koiraa siitä ei yritetä. Toki sitten kun on tasapainossa saa käydä ilottelmassa agiesteillä tai mitä nyt huvittaa tehdä. Minä olen miettinyt että mikä on se onnettomuus ollut missä tuo lukko tilanne on tullut, kun Leena arveli että se on ollut joku kovempi tärsky. Mulle tulee mieleen se tapaus kun Hiltu ryykäs auton takahäkistä vauhdilla Kvennan perään ja sen varpaat jäi sinne häkin pinnan alle jumiin eli roikkui sen takajalan varassa autosta, äkkiä sen yläosaa kohotin ylös ja se sai jalkansa irti, eikä siinä mitään tuntunut olevan kun käveli ja hölkkäs normaalisti. Mutta siinä hetken kun se roikkui niin kiljui kyllä tosi isosti ja ensin säikähdin että se kinttu meni poikki. Tuota tapausta siis epäilen syypääksi näin jälkikäteen tuolle Hiltun tilalle. Mutta nyt siis lukkoa ei  ole ja toivoa toipumisesta on.



Tuhkis mamselli sai Leenalta puhtaat paperit! Siis oli lihasjäykkyyttä jonninverran mutta selkäranka oli jälleen elastinen eikä mitään lukittumia ollut. Talven bioglukosamiinit ja eläkepäivät siis olivat auttaneet. Glukosamiinin syöttö jatkuu ennaltaehkäisevänä ja kuntoa on pidetty yllä ravailuilla. Se on näyttänyt niin upeeta intoa ja menohaluja että otan sen vähitellen mukaan agihajoituksiin. Jos ei näytä ihmeemmin uupuvan tai kipeytyvän niin vanhan rouvan saatta nähdä vielä kisaradoille syksyn aikana.






Tulipali ravireissun jälkeen ottamassa hiekkakylpyä ja jalottelemassa. Ja kukahan se sitten pesi tuon mudan...

Heppailun maailmassa ei ole mullistuksia tapahtunut. Tupsukka kävi yhden startin juoksemassa Kalajoella, mutta tapansa mukaan ei tullut loppua. Sitä on hiittailtu kesän mittaan ja samaa ongelmaa on aina havaittavissa. mailin matkan se vissiin juoksis vahingossa, mutta niitä on suomenhevosille aika vähän tarjolla. ja siltikään sen vauhdit ei välttämättä riitä mihinkään. Pitäis nyt olla fiksu ihminen ja alkaa opettaan sitä ratsukuvioille tosissaan. Se on niin helppo opettaa niihin. Ainut haittapuoli on ehkä että se joissakin tilanteissa yli-innostuu, kuten Äimiskän maastoissa, kun on tottunut että niissä spurtataan niin sen on vaikea ymmärtää että ratsastaessa ei tarvis ihan niin lujaa aina mennä - täti kun ei taho jaksaa! Mutta tein kyllä kesän parhaan hankinnan tilatessani ratsastusvyön. Sen kans pääsin viimein uittamaan Tulipalia selästä käsin. Vähän oli makeeta pulahtaa hepan kans uimaan. Tosin kotimatka märissä vaatteissa on aika pitkä meillä, eli kelin on oltava lämmin, jotta tuota voipi harrastaa.
Tulipalilla ja Topalilla kokeiltiin myös ratsastunti toimintaa, eli Monikan ja Miran käydessä Oulussa laitettiin molemmat hepat puutarhaan ratsuiksi ja hyvin toimivat tutussa ympäristössä. Seuraava askel kait olisi viedä Tulipali outojen hevosten kanssa samalle kentälle ja kokeilla että toimiiko siellä. Sitten se laukannoston opettaminen oikein. Kyllä se maastossa lähtisi laukalle mutta en halua että se oppii sen vauhdin kautta vaan oikesti vaikka seisaaltaan lähtiessä. Tosin en ole itsekään laukkaillut pariin vuoteen että pitäisköhän käydä ottaan laukkatunti jossain ratsikoulussa...



Vaikkei me muka olla mitään erityistä tehty tai matkustettu juur minnekään niin totesin tuossa auton katsastukseen lähtiessä että tämä vanha volvo on ollut mulla nyt neljä vuotta ja sen mittariin on tullut 100 tuhatta kilometriä lisää eli ajelen noin 25 000 km vuodessa, sen kun muutta bensakuluiksi tuolla bensarosvolla niin meitsillä menee nelisen tuhatta euroo vuodessa polttoaineseen... niih pitäähän sitä muka elintasoa jollain tapaa leuhkia. siis ihan hirveetä kulutusta periaatteessa taivaantuuliin. Mut ilman autoo ei vois harrastaa.. ja kuten kuvasta näkyy sitä ei kauheen hyvin hoideta, mutta tuo velli oli pakko pestä pois tai se ois jo syöpynyt pelleistä läpi.


maanantai 19. maaliskuuta 2012

talven turinoita

1.3. vietettiin Tuhkimon 10-vuotis synttäreitä; tallilla herkuteltiin tallin antimilla (leipää ja hepan paskaa) ja kotona syötiin kakkua kera Hiltun ja Kvennan. Ikuistin vain kotoisat antimet

ja kamut


Lunta on piisannut, joskus oli aika haastavaa päästä illalla sisälle kaikkien karvakorvien ja kamppeiden kanssa:





Kananpoika Sissi on siis kana..
niin Sissille ei alkanut kasvaa helttaa joten se on onneksi kanan alku.


Helmikuussa se oli vielä äippänsä suojatti ja Irmeli puolusti sitä jos päästettiin kukko ja rääpälekana yhtäaikaa irti tallilla. Sitten maaliskuun alussa Irmelin hormoonit hurahtivat, luultavasti kukon astumisen seurauksena ja Irmeli alkoi itsekin nokkiin lauman pienintä eli Sissiä, iskut oli niin raakan näköisiä etten voinut jättää pientä kanasta muitten kanssa samaan laumaan  kun se hädissään vain nurkassa nökötti, tuskin ois uskaltanut syödä, joten Sissi on nyt teini-yksiössä ja käy tutustumassa isoon maailmaan issekseen. Olen taas luonut liian kesyn eläimen, kanasen joka ei osaa pelätä ihmistä, vaan se suorastaan seuraa minua ja tykkää silittämisestä... Miten tuon raukan käy kun ei ymmrrä että kohdalle voi sattua jonain päivänä susi. Pitänee opettaa se pelkään ainakin koiria...


Tupsukka
Tupsukan ravihommelit on nyt päätetty jättää ja Teepee saapi toimia ratsuna ja ajelutuspollena. Se on niissä ihan käypä peli, ei hermostu turhista ja kun saa leipää ja rapsutuksia niin sehän tykkää että sitä käy ihmiset jututtamassa. Työkaverini Laura ja pikkusiskonsa kävivät sillä ottamassa ensituntumaa ratasastukseen, Tulipali oli oikeen elementissään, kiersi kierroksen ja tuli parkkiin hakeen leipää tai jos ei annettu vaan pyydettiin liikkeelle teki uuden kierroksen ja kokeili taas onneaan, eli mukavaa oli ratsastajilla ja hevosella. Niin se pitää ollakin, ei liikaa tylsää hommaa. Itse olen sillä käynyt vaeltelemassa parin tunnin lenkkejä pitkin Kaakkurin ja Äimäraution teitä kun vielä on ollut jää- ja lumipeitettä kopsuteltavaksi.
Pitää harkita että alanko sitten oikeesti työstään koulukuvioita sen kanssa, sehän ei ole mikään upealiikkeinen ratsu, ennemminkin sellanen kipittäjä tyyli.

perjantai 24. helmikuuta 2012

viikolla 8

Tiistaina olimme Nicola Girauldin koulutuksessa Kvennan kanssa. Todella tykkäsin, siellä oli tiukkoja käännöksiä, nopeita käännöksiä ja paljon minulle uusia juttuja tai niitä joita en ole kovin paljon ehtinyt harjoitella, tulipahan tehtyä. Tänä iltana menen uudelleen, rata on eri, eli luvassa hauskaa agiliitoa. Pikku nuha kiusaa ja huomenna ois kisoihin toimitsijaksi meno, sunnuntaina pitäis itse jaksaa kipasta kaks rataa.
Tiistai illan lopuksi Nicola tuumasi että Kvenna on ns. too good, tarkoitti sitä, että se on siinämielessä hyvä, varma suorittaja, mutta vauhdillisesti ei anna itsestään kaikkea, koska ei irtoa/hae esteille. Eli juuri sitähän minä olen itsekin voihkinut. no ohjeeksi antoi että aloittaa tekeen siitä hullumpi, hullun kiilto silmiin jo lähtiessä, pieniä pätkiä, sitten kovasti leikkimistä ja koiralle vetovoitto, sitten sen pitää antaa riehua pitkin hallia lelunsa kanssa, sitten niitä pätkiä voi vähitellen vaikeuttaa/pidentää.. Teimme lopussa vaikka koira muka jo oli väsyneen oloinen, pienen mallikokeilun, hetsasin Kvennan lelun kanssa, emme edes yrittäneet istuttaa lähtöön, sitten pari hyppyä ja putki ja se leikki. Ihan sekopäistä vauhtia ja leikin jälkeen veti vielä rataa lelu suussa itsekseen! eli kait tämä on yritys saada kvennan itsetunto suuremmaksi agin suhteen. Tää on niin hankalaa, kun välillä koira oli jopa liian röyhkee ja karkaili putkiin, nyt sitä pitää taas villitä kun se on oppinut ohjausta seuraan ja seuraa sitä nyt jo liian orjallisesti.. katotaanpa ajankanssa kuinka mein käy.

Ossaa minun Kvenna muutakin kuin aksaa
kato mamma, ihan ite tein!

laittaisko näytille, keramiikkataidetta...

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

pakkasta pidellessä

Hiltun ajankulukseen työstämät lukulasit:
Hiltun yhden toiminta viikon aikaansaannokset oli kahdet lukulasit ja kolme kynää, aika saalis ottaen huomioon että koira lähestyy 6 vuoden ikää, pitäis olla jo rauhottunut...

Vaikka tänä vuonna pakkasta on ollut vasta reilun viikon ajan, tuntuu että ihan sietämätöntä alkaa olla elo: koirilla on virtaa ihan hirmuisesti, karvaa kertyy nurkkiin kun ne sisällä villiävät, itsellä on kokoajan rasvapurkki kourassa kun muuten halkee nahat sormista, hepoilla ei voi käydä kunnon lenkeillä, aksan alku- ja loppuverryttelyt tuntuu liiiian pitkiltä.
No olen käyttänyt aina kun mahdollista hallia myös lämmittelyyn eli kiertänyt koiran kanssa hallia ristiinrastiin ja verkkaillut siellä jos on ollut tyhjä kenttä. Näkyy tuo mukavuudenhalu olevan jo sitä luokkaa, kait minä kohta alan toivoa että ravitkin järjestettäis sisähallissa :)

Aksassa ollaan vuodenvaihteen jälkeen tehty ohjatuissa ratoja, jotka on olleet minulle aikas haasteellisia, no sitäkin enemmän koen pieniä onnenhetkiä kun niissä sitten edes joku kohta onnistuu. Sitten käyn itsenäisesti vielä jankkaamaassa niitä hankalampia kohtia tai niitä joissa ois useempi ohjausvaihtoehto.
Edelleen minun ongelmana on hitaat käännökset, väärät jarrutukset, niissä vois parantaa huomattavasti. Kvennalle olen myös treenannut vauhtia kontakti esteille, että suorittais ne ilman minun tukea itsenäisemmin ja nopeemmin, välittämättä siitä mihin minä jään..

Lumen määrä ois nyt sopiva, lupaa kyllä tälle illalle lumisadetta, toivottavasti sitä ei ehdi enää sataa niin paljon kuin oli viime vuonna. Kaivelin noin vuosi sitten ottamiani kuvia Kvennulista ja silloin lunta oli takapihalla huomattavasti enemmän.

Sialle kyytiä

enää korva jälellä...


sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuoden avaus

pommittelun aiheuttamasta unenpuutteesta ja hermokireydestä pääsi eroon kätevimmin menemällä tallille touhuaan ja kiipemällä Tulipalin selkään ja käymällä kunnon maastolenkin. Nyt saa uusi vuosi tuoda tullessaan mitä lystää, akut on ladattu.