Kolmen kisan keikka 26.11.2011

Agikisa reissu 26. marraskuuta Pietarsaareen. Aamu alkoi hyisissä merkeissä; tuuli oli hirmuinen ja satoi sellasta kylmää vetistä räntää, ei siis mikään ihana ajokeli pimeenä aamuna. Onneksi ajomatkaa ei Ylivieskasta ollut kuin rapiat 100 km. Navigaattori oli kyllä suureksi avuksi päämärässä, ei siinä pimeydessä ois mitään kadunnimiä ehtiny lukeen, enkä huomannu sitäkään että siellä oli tasa-arvoiset risteykset lähes kaikkialla, paluumatkalla sitten vasta hoksasin ettei se mikään etuajooikeutettu katu ollutkaan mitä olin vauhdikkaasti aamulla hurruutellut.
Mutta Tellus-halli oli mahtava kisa paikkana, lämmin ja tilava, tuon heikko hermoisen typykän kanssa kun ahtaat paikat täynnä koiria ovat hieman hankalia. Kaikki siis oli vain positiivista, myös kisajärjestäjien ystävällisyys.
Sitten itse asiaan: aksaan.. Meidän pujottelu ongelmaan olin saanut henkistä psyykkausta treenikaverilta Kirsiltä jo pitemmän aikaa. Sitten olin vielä panostanut niiden kepakoiden harjotteluun kahtena myöhäisenä lauantai iltana hyvin intensiivisillä treeneillä, helppoja eri esteiltä vauhdilla kepeille menoa ja sitten pikku pätkä rataa ja palkka heittämällä jonkun hypyn päälle. Harjotuksissa tutussa hallissa se oli ihan helppoa Kvennalle ja minulle ja koiralla oli joskus tosi hurja tempokin niissä pujotteluissaan. Viimesissä ohjatuissa treeneissä sain itselle hyvät viimeistelyt henkisessä mielessä kun tein pujottelun valvovan silmän alla, siis pientä painetta ja heti minä ohjasin empien ja se näkyi koirassa. Todella siis se syy on minussa.
Kisoihin lähdin siis mielessäni ajatus että tehdään se mitä osataan niin hyvin kuin osataan ja pujotteluun ohjaan niinkuin harjotuksissa, varmasti edeten loppuun asti. Ja voi ihanuus, se toimi!!!! vauhti ei ollut samaa luokkaa kuin tutussa harjotteluhallissa, mutta ei mitään empimistä, vaan sellaista tasaisen tylsää varmaa menoa. Ja sitten se eka rata poiki heti nolla tuloksen, voitto-nollan, vaikka me tehtiin kontaktit varmasti pysähtyen ja käskystä vapauttaen. Aika meni niukinnaukin ihanneaikaan, mutta siitä viis :)
Toinen kisa oli hypäri ja oikeen mukava sellanen, pari haastavampaa kohtaa, sitten sellasta sopivaa ykkösluokan rataa. Kvenna ei oikeen syttynyt enää, teki kuitnekin varmasti kaiken ja nolla siitäkin tuli, jälleen nippanappa ihanneaikaan.
Tuplanolla!
Pitkään mietin että otanko kolmatta kisaa enää kun se hypäri oli jo niin lattea. Mutta sinne sitä sitten lähdettiin, se oli taas kontakteilla höystetty. Nyt kun pujotteluongelmamme ei enää henkisesti ressannut, niin tein rennomman ohjaussuunnitelman, ei mitään turhia valsseja kun takaaleikkauksellakin selviää. A:lla Kvenna teki kuitenkin vähän läpitulon kaltaisen kontaktin (pysähtyi tosi alas) , joka pisti minun pasmat sekaisin ja äimistelin sitä hetken ja sitten tollo minä- vapautin sen vahingossa omasta liikkeestä (nyt pitää sitten vahvistaa A:ta, joka on ollut sen varmin kontaktieste) sitten puomillakaan ei tehnyt t ä y d e l l i s t ä kontaktia (apua ajattelin, se alkaa väsyyn) ja himmasin siinä taas tovin ennenkuin vapautin. Puhtaan radan teimme taas, mutta yliaikaa 0,56 sekuntia!
Että pysyipäs sitten jalat maan pinnalla. Kolme nollaa samoissa kisoissa ois ollut kyllä jo liikaa, ois menny pian kusi päähän mulla... Ja kun tällä koiralla ei ole vielä mitään asiaa kakkosiin ja ollaan jo ilmottu Seinäjoellekin, sinne matka ois siis ollut aika turha. Nyt voidaan mennä sinne vielä ykkösiin ja katsoa että miten ne pujottelut taas uudessa paikassa ja mamman hermot kestää siellä.

Sitten sitä posetusta poksujen ja ruuusukkeiden kanssa.. nyt niitä vielä on mahdollisuus saada, myöhemmin ne onkin sitten harvinaistakin harvempaa herkkua. Koirakin oli huomioitu palkinnoissa, tuli ruokasäkkiä, iso laatikollinen koirankeksejä ja hirvenjalan kokoinen puruluu ja vetolelu, että silleen!!

tulokset siis
A-kisa (agirata)    -0,60   0-voitto   tuomari Vesa Sivonen
B-kisa (hyppy)     -1,99   sija 3.       tuomari Vesa Sivonen
C-kisa (agirata)     0,56   sija 2.       tuomari Minna Räsänen

KAS kisat 6. marraskuuta

Kaksi hypäriä käytiin Kvennan kanssa kipasemassa Oulussa KAS:n kisoissa, tuomarina Jari Tienhaara. Ensimmäisellä radalla kämmäsin kepit, kuulemma se näkyy päällepäinkin kuinka jo etukäteen epäröin pujottelua. No, vaikka ne ois onnistuneetkin niin sitten lopussa en ehtinytkään suunnittelemaani persjättöön ja tein sitten pikasooloilun ja Kvenna pyörähti ylimääräisen silmukan, tuloksena se 2 x vitonen kepeiltä ja hieman yliaikaakin.
Toinen rata oli sitten ensimmäinen lähestulkoon päinvastaiseen suuntaan :) Sain välikävelyllä psyykkausta treenikaveriltani eli en saa ajatella keppejä, mennä vaan niinkuin muutkin esteet. Joo, ihan helppoa! Mutta tsemppasin sitten ja päätin ohjata ne niinkuin harjoituksissakin ja jep, Kvenna lähti pujotteluun, vähän hitaasti ne teki ja viimesen välin oikas, korjasin sen sitten (vaikkei ollut tarkotus, mutta ajattelin ettei ainakaan opi sitä että sen saa jättää tekemättä) ja sitten loppu rata hirveetä kyytiä (siis mulle, kun tuntu että jalat vaan sutii tyhjää). Tuloksena vitonen ja kolmas sija. Neiti-Kvenna sitten joutui taas posettaan poksun kanssa, sillä kun on niin kiiltävän perään oleva emäntä :)

ja eikun pujottelua harjotteleen...

uudisasukas

eilen syntyi tai kuoriutui ensimmäinen itse kasvatettu tipu, jonka kutsumanimeksi tuli Sissi, oli se sitten kana tai kukko, niin kaunis kuin prinsessa ja sitkeä kuin sissi se on kun kylmään marraskuuhun päätti kuoriutua. Tänään kävin tulokasta ihailemassa ja täytyy sanoa että on se niin suloinen ja hellyyttävä otus. Ihanan värinen musta!! oli siinä hieman vaaleita raitojakin, mutta ihminen joka on nähnyt vain keltaisten tipujen kuvia oli ihan myyty tälle pienelle mustalle piipittäjälle.


Sissi ja Irma herkuttlevat kauraryyneillä ja karjalanpiirakalla


Toivottavasti tämä pienokainen selviää hengissä, aika kylmään vuodenaikaanhan tuo syntyi. Nyt sitten tiedän mitä sanonta -huolehtii kuin kanaemo- tarkoittaa, toi Irmeli kotkotti kokoajan pienokaiselle ja kun kameran kanssa istuin siinä puolen metrin päässä se aina välillä tuijotti mua ja kameraa että mitä oikein aion tehdä ja kaakatti huolestuneeseen sävyyn pennulleen. Ja Sissi piipitti kokoajan takaisin. Kanojen välistä keskustelua..
Muistui mieleen se hetki kun kana aikoinaan tullessaan tallille oli tehnyt ensimmäisen munan ja minä melkein itkukurkussa hain munan heinien seasta kun tuntui että olen kehdonryöstäjä. Myöhemmin tuli vasta opittua että ei ne kanat aina haudokaan, tälläkin meni reilu vuosi ennenkuin alotti tuon hartaan hautomisensa ja vasta parin kuukauden jälkeen onnistui ensimmäinen valmiiksi asti. Tämähän saa hoitaa homman ihan luomuna, emme yritä mitenkään auttaa eli on saanut valita pesän heinäläjästä ja toimia itsekseen. Vasta nyt kun tuo poikanen kuoriutui siirrettiin pesä alemmas että emä voi hautoa muniaan ja pitää pienokaisen siellä höyhenissään suojassa samalla. Kohta ne kuitenkin siirrettävä karsinaan koska pakkasten tullessa tuo paikka on liian raitis kanaselle ja tipulle.