syyskuu 2016

syyskuu 2016
kaikki kuusi koiraa syyskuussa 2016: Kvenna, Tuhkis, Hiltu, Milla (sijoitettuna), Binni ja Atla (sijoitettuna)

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

KAS kisat 6. marraskuuta

Kaksi hypäriä käytiin Kvennan kanssa kipasemassa Oulussa KAS:n kisoissa, tuomarina Jari Tienhaara. Ensimmäisellä radalla kämmäsin kepit, kuulemma se näkyy päällepäinkin kuinka jo etukäteen epäröin pujottelua. No, vaikka ne ois onnistuneetkin niin sitten lopussa en ehtinytkään suunnittelemaani persjättöön ja tein sitten pikasooloilun ja Kvenna pyörähti ylimääräisen silmukan, tuloksena se 2 x vitonen kepeiltä ja hieman yliaikaakin.
Toinen rata oli sitten ensimmäinen lähestulkoon päinvastaiseen suuntaan :) Sain välikävelyllä psyykkausta treenikaveriltani eli en saa ajatella keppejä, mennä vaan niinkuin muutkin esteet. Joo, ihan helppoa! Mutta tsemppasin sitten ja päätin ohjata ne niinkuin harjoituksissakin ja jep, Kvenna lähti pujotteluun, vähän hitaasti ne teki ja viimesen välin oikas, korjasin sen sitten (vaikkei ollut tarkotus, mutta ajattelin ettei ainakaan opi sitä että sen saa jättää tekemättä) ja sitten loppu rata hirveetä kyytiä (siis mulle, kun tuntu että jalat vaan sutii tyhjää). Tuloksena vitonen ja kolmas sija. Neiti-Kvenna sitten joutui taas posettaan poksun kanssa, sillä kun on niin kiiltävän perään oleva emäntä :)


ja eikun pujottelua harjotteleen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti